Tästä se alkaa, kahdenviikon tipaton. Lääkäriltä tuli käsky olla kaksi viikkoa täysin ilman alkoholia, sillä edellisessä
verikokeessani maksa-arvot olivat koholla. Ennen seuraavaa testiä joudun siis olemaan kuivin suin.
Toisaalta en yhtään ihmettele moista kohollaan olevaa arvoa, sillä viinaa on tässä kuukauden aikana mennyt enemmän
kuin mitä kehtaan ikinä myöntää. No okei, tuossa toissaviikolla taisin olla kaksi iltaa selvinpäin. Tällä viikolla viisi.
Tai no neljä. Tänään täytyy ottaa ihan vain varmuuden vuoksi, vähän niin kuin varastoon...
Eilen oli sitten syksyn suurimmat opiskelijabileet. Tämä tapailemani kundi tuli luokseni etkoille ja lähdimme yhdessä baariin.
Illan asusteena oli tietenkin opiskelijahaalarit ja baari oli täynnä humalaista haalarikansaa.
Etkoilla tuhottuani noin puolitoista pulloa viiniä jatkoin samaa rataa baarissa, mikä käytännössä tarkoitti kaksin käsin
tuoppien tuhoamista. Tästä syystä eilisen illan tapahtumat ovat musitikuvissani lähinnä puuroa.
Tämä puuro sisältää juomista, tupakalla käyntiä ja lisää juomista. Jossain vaiheessa taisin pelata kierroksen tai kaksi
blackjackia. Voi luoja, en edes halua tietää paljonko tuhlasin siihen peliin.
Jossain vaiheessa känniörvellys meni jälleen yli. Tupakkakopissa törmäsin exääni, joka sillä hetkellä näytti taas todella
komealta. Epäselvästi artikuloiden saatoin ehkä sanoa jotain.. jotain sopimatonta. Suoraan sanottuna vanha suola janotti sillä hetkellä.
Aamulla olisi kaduttanut aika raskaasti, olihan tämä kuvio nähty jo kaksi kertaa ennenkin. Ja kummallakin kerralla katosin aamyöhön
jäätävän morkkiksen kanssa.
Koska tupakkakopissa sössöttäminen ei riittänyt tälle humalaiselle tytölle, piti blackjack-pöydässä vielä naputella tekstiviestiä tälle miehelle.
Ei siinä muuten mitään, mutta "Oli suuri virhe jättää sut..." ei ole kivaa luettavaa mua tapailevalle kundille, joka lukee tekstarini selkäni yli.
Onneksi tilanteen takia en koskaan lähettänyt sitä viestiä, siitä kiitos sille jäätävälle tappelulle mikä tuota hetkeä seurasi.
Tämä draamatilanne päätyi siihen, että juoksen puoli kaupunkia sen kundin perässä pieni toppi päälläni. Paskan puhumisen maailmanmestarina
onnistuin puhumaan itseni fiksusti ulos tästäkin tilanteesta, tai sitten se kundi ei vain käy ihan täysillä.
Tai sitten se vain haluaa uskoa että minä tarkoitin joka sanaa jonka sille valehtelin.
Ilta päättyi sovintoon ja nyt tässä mietin, että olisiko pitänyt vaan ottaa se helppo tie ulos ja jättää sopimatta.
No, aika näyttää.
perjantai 17. syyskuuta 2010
perjantai 3. syyskuuta 2010
Humalassa taas tehtyä.
flashbackit lyö päälle tänään pahasti. Muistiini palaa hämärä ilta minua tuplat vanhemman kaverini kanssa baarissa. Me tytöt päätettiin jättää aivot narikkaan ja meille maistui sinä iltana oikein kunnolla.
Aloitimme illan kantabaarissani, jonka asiakaskunta koostuu lähinnä meihin nähden liian nuorista ihmisistä. Mikäs siinä, molemmat kun tykätään nuoremmista miehistä. Silmäniloa siis riitti. Ilta oli hiljainen... ehkä sillä oli osaa asiaan että oli maanantai. Joka tapauksessa, valtasimme tanssilattian ja tyttöjä vietiin!
Olin jo silloin kiinnostunut kundista, joka oli kyseisessä baarissa töissä ja muutaman tiukan jälkeen tämä neiti lähti käsistä. Kirjaimellisesti. Marssin juontavat kundin luo ja mongersin jotain jostain ystävyyden rajoista ja suutelin häntä. Hämmentynyt kundi vetäytyi kauemmas mutta mä en tajunnut lopettaa. Silti, ihme juttu että seuraavana päivänä tyyppi tuli kahville mun luo...
Jos pikakelaan ihan pari tuntia taaksepäin, illan ohjelmassamme oli seuraavaa. Kantabaaristamme lähdimme seuraavaan baariin, jossa ystävämme yritti taas vallata tanssilattiaa. Hän sekosi saappaisiinsa ja veti komeassa kaaressa turvalleen keskelle kundilaumaa. Joku miehistä auttoi kaverini ylös ja maailmanennätys paikalta häviämisessä taisi tapahtua juuri siinä. Minun pidätellessäni nauruani kundit kaikkosivat ja kaverini jatkoi humputustaan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Täytyy sanoa, että tässä vaiheessa jokaisen olisi fiksua jättää touhu sikseen ja hakea se takki narikasta.
Minulla oli tylsää tanssilattialla, sillä olin liian kännissä nähdäkseni eteenpäin. Hoipertelin baarin aulaan ja heitin asiallista läppää paikan portsarille. Siitä kehkeytyi riita, josta muistan vain kuinka kyseinen portsari halusi ampua itseään päähän sen takia että minä olin läsnä. Annoin sille kundille tylyn ilmeen ja lähdin lampsimaan ylikorkeissa koroissani tiskille. Siinä tohinassa muistin, että minähän olin joskus vuosi sitten lämmitellyt sitä portsaria baarissa, ei siis mikään ihme ettei meillä kemiat menneet yhteen!
Kun kaverini hääri tanssilattialla, minä katsoin tilanteeni tulleen ja katosin takaisin kantabaariini vokottelemaan sitä työntekijää. Ja sitten tullaankin siihen tilanteeseen, kun hiihdän himaan hieman nolona tempauksestani ja päätän taas olla ryyppäämättä enää koskaan. Ennen seuraavaa kertaa.
Aloitimme illan kantabaarissani, jonka asiakaskunta koostuu lähinnä meihin nähden liian nuorista ihmisistä. Mikäs siinä, molemmat kun tykätään nuoremmista miehistä. Silmäniloa siis riitti. Ilta oli hiljainen... ehkä sillä oli osaa asiaan että oli maanantai. Joka tapauksessa, valtasimme tanssilattian ja tyttöjä vietiin!
Olin jo silloin kiinnostunut kundista, joka oli kyseisessä baarissa töissä ja muutaman tiukan jälkeen tämä neiti lähti käsistä. Kirjaimellisesti. Marssin juontavat kundin luo ja mongersin jotain jostain ystävyyden rajoista ja suutelin häntä. Hämmentynyt kundi vetäytyi kauemmas mutta mä en tajunnut lopettaa. Silti, ihme juttu että seuraavana päivänä tyyppi tuli kahville mun luo...
Jos pikakelaan ihan pari tuntia taaksepäin, illan ohjelmassamme oli seuraavaa. Kantabaaristamme lähdimme seuraavaan baariin, jossa ystävämme yritti taas vallata tanssilattiaa. Hän sekosi saappaisiinsa ja veti komeassa kaaressa turvalleen keskelle kundilaumaa. Joku miehistä auttoi kaverini ylös ja maailmanennätys paikalta häviämisessä taisi tapahtua juuri siinä. Minun pidätellessäni nauruani kundit kaikkosivat ja kaverini jatkoi humputustaan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Täytyy sanoa, että tässä vaiheessa jokaisen olisi fiksua jättää touhu sikseen ja hakea se takki narikasta.
Minulla oli tylsää tanssilattialla, sillä olin liian kännissä nähdäkseni eteenpäin. Hoipertelin baarin aulaan ja heitin asiallista läppää paikan portsarille. Siitä kehkeytyi riita, josta muistan vain kuinka kyseinen portsari halusi ampua itseään päähän sen takia että minä olin läsnä. Annoin sille kundille tylyn ilmeen ja lähdin lampsimaan ylikorkeissa koroissani tiskille. Siinä tohinassa muistin, että minähän olin joskus vuosi sitten lämmitellyt sitä portsaria baarissa, ei siis mikään ihme ettei meillä kemiat menneet yhteen!
Kun kaverini hääri tanssilattialla, minä katsoin tilanteeni tulleen ja katosin takaisin kantabaariini vokottelemaan sitä työntekijää. Ja sitten tullaankin siihen tilanteeseen, kun hiihdän himaan hieman nolona tempauksestani ja päätän taas olla ryyppäämättä enää koskaan. Ennen seuraavaa kertaa.
Sitoutumiskammon asteet
Monet ihmiset kärsivät sitoutumiskammosta, ja minä todellakin kuulun niihin.
Sitä on olemassa montaa eri luokkaa, jotka liittyvät yhteenmuuttamiseen, paniikkiin uuden hammasharjan ilmestyttyä vessaan ja naimisiinmenoon. Ja sitten on se mun skaala: eli kaikenlainen eteenpäin meno.
Vaikka mä etsinkin jatkuvasti uutta ja sitä täydellistä miestä rinnalleni, tulee aina jossain kohtaa se vaihe kun homma menee liian vakavaksi. Se vaihe on yleensä humalainen ilta -yhdessä. Se pointti, kun kiihkeästi suutelet tapailemaasi kundia kantabaarin tanssilattialla ja baaritiskillä, on mulle rajan ylittäminen. Sillä hetkellä idea on mitä loistavin,mutta aamun valjetessa morkkis on mitä pahin.
Kun on todettava, että tässä taidetaan olla nyt pari, mun skaalani sitoutumiskammosta lyö tiskiin. Ensimmäinen viikko menee täysin tuskallisessa funtsailussa siitä, että teenkö mä nyt oikein ja onko siitä mihinkään. Jos mulle tulee paniikki tällasessa tilanteessa, tiedän silloin että suhde on menossa vakavampaan suuntaan.
Mutta olen toki oppinut tässä vuosien varrella, että jos kärvistelen tämän ensikriisin yli, seuraavaa saadaan odottaa hetki. Seuraava tilanne tulee yhteenmuuton aikana. Tämä kriisi kestää kahdesta viikosta kahteen kuukauteen ja on yhtä helvettiä. Toisen tavaroiden määrä on suoraan verrannollinen toisen komeuteen sillä hetkellä. Paljon kamaa kämppään kantava mies on niin vastenmielinen, että sitä tekee motata jo ensimmäisen muuttopäivän aikana. Onneksi yleensä tässä vaiheessa suhdetta mun sitoutumiskammoa poteva tulee aina siihen tulokseen, että kundin heittäminen pihalle nyt olisi aika noloa. Tämä kriisivaihe tulee siis kärvisteltyä väkisinkin ja siitä selviää kun käy tarpeeksi usein vetämässä naaman täyteen viinaa siellä kantabaarissa.
Seuraava kriisipäivä on kihlauspäivän jälkeinen. Tajuat, että tuo sun kanssa asuva Wagner on mennyt eilen kosimaan sinua ja sinä tosiaan sanoit "Kyllä". Pahin refleksi tulee siinä vaiheessa, kun kumppani vetäsee sen kalenterin esiin ja kysyy hääpäivää. Tämä vaihe kestää suurinpiirtein saman verran, kuin yhteenmuuttaessakin, mutta sen jälkiseurauksina voi tulla satunnaisia puistatuksia häihin asti. Kihlausvaiheen tuoma huuma saa kuitenkin naisen vaistot heräämään ja siitä lähteekin sitten ne suunnitelmat unelmahäistä. Ja kohta huomaat astelevasi alttarille.
Häiden jälkeen olo on mitä rakastunein, mutta mennäänpäs puoli vuotta eteenpäin. Katsot sitä sohvalla piereskelevää oliota ja mietit että tuonko kanssa pitäisi lapsia hommata. Vain harva selviää tästä kriisistä, eikä siihen tehoa edes pään vetäminen täyteen tequilaa. Kokeiltu on. Loppujen lopuksi ero ei ole kovinkaan kaunis, mutta taannut kundin kanssa jotenkin ystävyystasolle vuosien saatossa. Mikäs siinä, kukas toisen paremmin tuntisi kuin se entinen aviomies.
Eilen tuli sitten käytyä läpi vaihe yksi. Tässä voi vain todeta, että perkelettäkö minä panikoin kriisiäni kun näyttää että tästä tulee jotain vakavaa. Ja vittuako se muille kuuluu, vaikka naamat auki meitä eilen katsottiinkin. Entäs sitten, jos kyseessä on exäni bestis. Pitäkää huoli omista asioistanne... urpot...
Sitä on olemassa montaa eri luokkaa, jotka liittyvät yhteenmuuttamiseen, paniikkiin uuden hammasharjan ilmestyttyä vessaan ja naimisiinmenoon. Ja sitten on se mun skaala: eli kaikenlainen eteenpäin meno.
Vaikka mä etsinkin jatkuvasti uutta ja sitä täydellistä miestä rinnalleni, tulee aina jossain kohtaa se vaihe kun homma menee liian vakavaksi. Se vaihe on yleensä humalainen ilta -yhdessä. Se pointti, kun kiihkeästi suutelet tapailemaasi kundia kantabaarin tanssilattialla ja baaritiskillä, on mulle rajan ylittäminen. Sillä hetkellä idea on mitä loistavin,mutta aamun valjetessa morkkis on mitä pahin.
Kun on todettava, että tässä taidetaan olla nyt pari, mun skaalani sitoutumiskammosta lyö tiskiin. Ensimmäinen viikko menee täysin tuskallisessa funtsailussa siitä, että teenkö mä nyt oikein ja onko siitä mihinkään. Jos mulle tulee paniikki tällasessa tilanteessa, tiedän silloin että suhde on menossa vakavampaan suuntaan.
Mutta olen toki oppinut tässä vuosien varrella, että jos kärvistelen tämän ensikriisin yli, seuraavaa saadaan odottaa hetki. Seuraava tilanne tulee yhteenmuuton aikana. Tämä kriisi kestää kahdesta viikosta kahteen kuukauteen ja on yhtä helvettiä. Toisen tavaroiden määrä on suoraan verrannollinen toisen komeuteen sillä hetkellä. Paljon kamaa kämppään kantava mies on niin vastenmielinen, että sitä tekee motata jo ensimmäisen muuttopäivän aikana. Onneksi yleensä tässä vaiheessa suhdetta mun sitoutumiskammoa poteva tulee aina siihen tulokseen, että kundin heittäminen pihalle nyt olisi aika noloa. Tämä kriisivaihe tulee siis kärvisteltyä väkisinkin ja siitä selviää kun käy tarpeeksi usein vetämässä naaman täyteen viinaa siellä kantabaarissa.
Seuraava kriisipäivä on kihlauspäivän jälkeinen. Tajuat, että tuo sun kanssa asuva Wagner on mennyt eilen kosimaan sinua ja sinä tosiaan sanoit "Kyllä". Pahin refleksi tulee siinä vaiheessa, kun kumppani vetäsee sen kalenterin esiin ja kysyy hääpäivää. Tämä vaihe kestää suurinpiirtein saman verran, kuin yhteenmuuttaessakin, mutta sen jälkiseurauksina voi tulla satunnaisia puistatuksia häihin asti. Kihlausvaiheen tuoma huuma saa kuitenkin naisen vaistot heräämään ja siitä lähteekin sitten ne suunnitelmat unelmahäistä. Ja kohta huomaat astelevasi alttarille.
Häiden jälkeen olo on mitä rakastunein, mutta mennäänpäs puoli vuotta eteenpäin. Katsot sitä sohvalla piereskelevää oliota ja mietit että tuonko kanssa pitäisi lapsia hommata. Vain harva selviää tästä kriisistä, eikä siihen tehoa edes pään vetäminen täyteen tequilaa. Kokeiltu on. Loppujen lopuksi ero ei ole kovinkaan kaunis, mutta taannut kundin kanssa jotenkin ystävyystasolle vuosien saatossa. Mikäs siinä, kukas toisen paremmin tuntisi kuin se entinen aviomies.
Eilen tuli sitten käytyä läpi vaihe yksi. Tässä voi vain todeta, että perkelettäkö minä panikoin kriisiäni kun näyttää että tästä tulee jotain vakavaa. Ja vittuako se muille kuuluu, vaikka naamat auki meitä eilen katsottiinkin. Entäs sitten, jos kyseessä on exäni bestis. Pitäkää huoli omista asioistanne... urpot...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)