Tästä se alkaa, kahdenviikon tipaton. Lääkäriltä tuli käsky olla kaksi viikkoa täysin ilman alkoholia, sillä edellisessä
verikokeessani maksa-arvot olivat koholla. Ennen seuraavaa testiä joudun siis olemaan kuivin suin.
Toisaalta en yhtään ihmettele moista kohollaan olevaa arvoa, sillä viinaa on tässä kuukauden aikana mennyt enemmän
kuin mitä kehtaan ikinä myöntää. No okei, tuossa toissaviikolla taisin olla kaksi iltaa selvinpäin. Tällä viikolla viisi.
Tai no neljä. Tänään täytyy ottaa ihan vain varmuuden vuoksi, vähän niin kuin varastoon...
Eilen oli sitten syksyn suurimmat opiskelijabileet. Tämä tapailemani kundi tuli luokseni etkoille ja lähdimme yhdessä baariin.
Illan asusteena oli tietenkin opiskelijahaalarit ja baari oli täynnä humalaista haalarikansaa.
Etkoilla tuhottuani noin puolitoista pulloa viiniä jatkoin samaa rataa baarissa, mikä käytännössä tarkoitti kaksin käsin
tuoppien tuhoamista. Tästä syystä eilisen illan tapahtumat ovat musitikuvissani lähinnä puuroa.
Tämä puuro sisältää juomista, tupakalla käyntiä ja lisää juomista. Jossain vaiheessa taisin pelata kierroksen tai kaksi
blackjackia. Voi luoja, en edes halua tietää paljonko tuhlasin siihen peliin.
Jossain vaiheessa känniörvellys meni jälleen yli. Tupakkakopissa törmäsin exääni, joka sillä hetkellä näytti taas todella
komealta. Epäselvästi artikuloiden saatoin ehkä sanoa jotain.. jotain sopimatonta. Suoraan sanottuna vanha suola janotti sillä hetkellä.
Aamulla olisi kaduttanut aika raskaasti, olihan tämä kuvio nähty jo kaksi kertaa ennenkin. Ja kummallakin kerralla katosin aamyöhön
jäätävän morkkiksen kanssa.
Koska tupakkakopissa sössöttäminen ei riittänyt tälle humalaiselle tytölle, piti blackjack-pöydässä vielä naputella tekstiviestiä tälle miehelle.
Ei siinä muuten mitään, mutta "Oli suuri virhe jättää sut..." ei ole kivaa luettavaa mua tapailevalle kundille, joka lukee tekstarini selkäni yli.
Onneksi tilanteen takia en koskaan lähettänyt sitä viestiä, siitä kiitos sille jäätävälle tappelulle mikä tuota hetkeä seurasi.
Tämä draamatilanne päätyi siihen, että juoksen puoli kaupunkia sen kundin perässä pieni toppi päälläni. Paskan puhumisen maailmanmestarina
onnistuin puhumaan itseni fiksusti ulos tästäkin tilanteesta, tai sitten se kundi ei vain käy ihan täysillä.
Tai sitten se vain haluaa uskoa että minä tarkoitin joka sanaa jonka sille valehtelin.
Ilta päättyi sovintoon ja nyt tässä mietin, että olisiko pitänyt vaan ottaa se helppo tie ulos ja jättää sopimatta.
No, aika näyttää.
Sinkkuelämää? Sitä juuri!!!
Mitä tekee alle kolmekymppinen sinkkunainen kaupungin yössä? Käyttää miehiä kuin kulutustavaraa ja luo legendoja.
perjantai 17. syyskuuta 2010
perjantai 3. syyskuuta 2010
Humalassa taas tehtyä.
flashbackit lyö päälle tänään pahasti. Muistiini palaa hämärä ilta minua tuplat vanhemman kaverini kanssa baarissa. Me tytöt päätettiin jättää aivot narikkaan ja meille maistui sinä iltana oikein kunnolla.
Aloitimme illan kantabaarissani, jonka asiakaskunta koostuu lähinnä meihin nähden liian nuorista ihmisistä. Mikäs siinä, molemmat kun tykätään nuoremmista miehistä. Silmäniloa siis riitti. Ilta oli hiljainen... ehkä sillä oli osaa asiaan että oli maanantai. Joka tapauksessa, valtasimme tanssilattian ja tyttöjä vietiin!
Olin jo silloin kiinnostunut kundista, joka oli kyseisessä baarissa töissä ja muutaman tiukan jälkeen tämä neiti lähti käsistä. Kirjaimellisesti. Marssin juontavat kundin luo ja mongersin jotain jostain ystävyyden rajoista ja suutelin häntä. Hämmentynyt kundi vetäytyi kauemmas mutta mä en tajunnut lopettaa. Silti, ihme juttu että seuraavana päivänä tyyppi tuli kahville mun luo...
Jos pikakelaan ihan pari tuntia taaksepäin, illan ohjelmassamme oli seuraavaa. Kantabaaristamme lähdimme seuraavaan baariin, jossa ystävämme yritti taas vallata tanssilattiaa. Hän sekosi saappaisiinsa ja veti komeassa kaaressa turvalleen keskelle kundilaumaa. Joku miehistä auttoi kaverini ylös ja maailmanennätys paikalta häviämisessä taisi tapahtua juuri siinä. Minun pidätellessäni nauruani kundit kaikkosivat ja kaverini jatkoi humputustaan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Täytyy sanoa, että tässä vaiheessa jokaisen olisi fiksua jättää touhu sikseen ja hakea se takki narikasta.
Minulla oli tylsää tanssilattialla, sillä olin liian kännissä nähdäkseni eteenpäin. Hoipertelin baarin aulaan ja heitin asiallista läppää paikan portsarille. Siitä kehkeytyi riita, josta muistan vain kuinka kyseinen portsari halusi ampua itseään päähän sen takia että minä olin läsnä. Annoin sille kundille tylyn ilmeen ja lähdin lampsimaan ylikorkeissa koroissani tiskille. Siinä tohinassa muistin, että minähän olin joskus vuosi sitten lämmitellyt sitä portsaria baarissa, ei siis mikään ihme ettei meillä kemiat menneet yhteen!
Kun kaverini hääri tanssilattialla, minä katsoin tilanteeni tulleen ja katosin takaisin kantabaariini vokottelemaan sitä työntekijää. Ja sitten tullaankin siihen tilanteeseen, kun hiihdän himaan hieman nolona tempauksestani ja päätän taas olla ryyppäämättä enää koskaan. Ennen seuraavaa kertaa.

Sitoutumiskammon asteet
Monet ihmiset kärsivät sitoutumiskammosta, ja minä todellakin kuulun niihin.
Sitä on olemassa montaa eri luokkaa, jotka liittyvät yhteenmuuttamiseen, paniikkiin uuden hammasharjan ilmestyttyä vessaan ja naimisiinmenoon. Ja sitten on se mun skaala: eli kaikenlainen eteenpäin meno.
Vaikka mä etsinkin jatkuvasti uutta ja sitä täydellistä miestä rinnalleni, tulee aina jossain kohtaa se vaihe kun homma menee liian vakavaksi. Se vaihe on yleensä humalainen ilta -yhdessä. Se pointti, kun kiihkeästi suutelet tapailemaasi kundia kantabaarin tanssilattialla ja baaritiskillä, on mulle rajan ylittäminen. Sillä hetkellä idea on mitä loistavin,mutta aamun valjetessa morkkis on mitä pahin.
Kun on todettava, että tässä taidetaan olla nyt pari, mun skaalani sitoutumiskammosta lyö tiskiin. Ensimmäinen viikko menee täysin tuskallisessa funtsailussa siitä, että teenkö mä nyt oikein ja onko siitä mihinkään. Jos mulle tulee paniikki tällasessa tilanteessa, tiedän silloin että suhde on menossa vakavampaan suuntaan.
Mutta olen toki oppinut tässä vuosien varrella, että jos kärvistelen tämän ensikriisin yli, seuraavaa saadaan odottaa hetki. Seuraava tilanne tulee yhteenmuuton aikana. Tämä kriisi kestää kahdesta viikosta kahteen kuukauteen ja on yhtä helvettiä. Toisen tavaroiden määrä on suoraan verrannollinen toisen komeuteen sillä hetkellä. Paljon kamaa kämppään kantava mies on niin vastenmielinen, että sitä tekee motata jo ensimmäisen muuttopäivän aikana. Onneksi yleensä tässä vaiheessa suhdetta mun sitoutumiskammoa poteva tulee aina siihen tulokseen, että kundin heittäminen pihalle nyt olisi aika noloa. Tämä kriisivaihe tulee siis kärvisteltyä väkisinkin ja siitä selviää kun käy tarpeeksi usein vetämässä naaman täyteen viinaa siellä kantabaarissa.
Seuraava kriisipäivä on kihlauspäivän jälkeinen. Tajuat, että tuo sun kanssa asuva Wagner on mennyt eilen kosimaan sinua ja sinä tosiaan sanoit "Kyllä". Pahin refleksi tulee siinä vaiheessa, kun kumppani vetäsee sen kalenterin esiin ja kysyy hääpäivää. Tämä vaihe kestää suurinpiirtein saman verran, kuin yhteenmuuttaessakin, mutta sen jälkiseurauksina voi tulla satunnaisia puistatuksia häihin asti. Kihlausvaiheen tuoma huuma saa kuitenkin naisen vaistot heräämään ja siitä lähteekin sitten ne suunnitelmat unelmahäistä. Ja kohta huomaat astelevasi alttarille.
Häiden jälkeen olo on mitä rakastunein, mutta mennäänpäs puoli vuotta eteenpäin. Katsot sitä sohvalla piereskelevää oliota ja mietit että tuonko kanssa pitäisi lapsia hommata. Vain harva selviää tästä kriisistä, eikä siihen tehoa edes pään vetäminen täyteen tequilaa. Kokeiltu on. Loppujen lopuksi ero ei ole kovinkaan kaunis, mutta taannut kundin kanssa jotenkin ystävyystasolle vuosien saatossa. Mikäs siinä, kukas toisen paremmin tuntisi kuin se entinen aviomies.
Eilen tuli sitten käytyä läpi vaihe yksi. Tässä voi vain todeta, että perkelettäkö minä panikoin kriisiäni kun näyttää että tästä tulee jotain vakavaa. Ja vittuako se muille kuuluu, vaikka naamat auki meitä eilen katsottiinkin. Entäs sitten, jos kyseessä on exäni bestis. Pitäkää huoli omista asioistanne... urpot...

lauantai 21. elokuuta 2010
Humalaisia muistikuvia
Heräsin tänä aamuna aikamoiseen päänsärkyyn. Paikka oli tuttu, ja ehtisin jo huokaista helpotuksesta ettei edellinen toooodella humalainen ilta ollut tuonut ikäviä yllätyksiä. Olihan se selvää, etten minä pääse niin helpolla varsinkaan niin rajun humalan jäljiltä. Noin kaksi sekuntia siitä, kun avasin silmäni tajusin, että käteni päällä makaa joku. MITÄ?!?! Kuka tuo on? Mistä se on? Ja KUINKA VANHA SE ON?!?!? Harvoin harrastan aamurukouksia, mutta tuo herääminen sai minut oikeasti ristimään kädet ja rukoilemaan, että tuo vieressäni nukkuva ilmestys on edes täysi-ikäinen. Kiroilin käytöstäni ja siinä vaiheessa edellisen illan muistikuvia alkoi palata tajuntaan.
Ei hajuakaan miten tuon olin raahannut mukaani, mutta muistan kostean nurmikon ja vihaisen naapurin osoittelemassa taskulampulla meitä aikuisten leikkien lomassa. "Joo joo me lähetään, mut voitko viedä sen taskulampun helvettiin" olin sanonut. Voi luoja, toivon vain ettei kyseinen naapuri tunnistanut minua.
Ja jottei asiat olisi näin yksinkertaisia, olimme olleet paikallisessa räkälässä kunto arvatenkin nakit ja muusit. Herkkänä hetkenä molemmille oli tietenkin tullut mieleen osoittaa kännikiintymystään ihan kaikkien edessä. Lähemmäs kolmekymppinen minä ja lähemmäs kymmenen vuotta nuorempi hän. Voi kuningasajatus. En edes uskalla arvata ketä kaikki meidät on nähnyt.... Tai todennäköisesti kaikki.
Rajun aamuheräämiseni jälkeen hiippailin siskoni huoneeseen ja kaverin nimikin selvisi. Eihän tässä enää mitään hätää loppujen lopuksi. Pahin vahinko on jo tapahtunut, hoidetaan tilanne kuten kaikki muutkin. Hävitään paikkakunnalta pariksi kuukaudeksi ja siirretään känniääliötouhut toiseen kaupunkiin. Niin ja voihan näitä viimeyöllisen seuran tarjoamia avuja käyttää hyödyksi sillä välillä kun yritetään olla ihmisiksi. ;)

perjantai 30. heinäkuuta 2010
"Have you met Ted?"
Yya ja minä oltiin eilen baarissa. Hänellä oli selvät suunnitelmat loppuillan varalle, mutta mulla ei ollut mitään tietoa
yön suunnitelmista.
Erään lataussivuston ansiosta olemme molemmat seuranneet erästä jenkkiläistä sitcom-srajaa, jonka nimi voidaan vapaasti
suomentaa "kuinka tapasin äitisi". No, kyseisestä sarjaa seuranneet tietävät kyllä pelin "Oletko tavannut herra X:n".
Tämä toimi siten, että minä "mistään tietämättömänä" siemailin sidukkaani suloisen kundin lähistöllä, kun Yya meni reippaasti
tämän kundin luo ja taputti häntä olkapäähän. Sitten hän osoitti minua ja kysyi: Hei, ooksä tavannu Chardonnayn?.
Joo, käytän tässä nimimerkkiäni ihan anonymiteettiäni suojatessa ;)
Ja joka perkeleen kerta se kundi lankesi tähän trikkiin ja mun ei tarvinnut tehdä muuta kun näyttää pikkuisen yllättyneeltä.
No jokainen näistä ehdokkaista osoittautui hieman vajaiksi tyypeiksi ja tulin siihen tulokseen ettei hima yksin
kuulostanut yhtään niin pahalta. Yya:kin lähti viihdyttämään säätöään kotiin.
"Yllättävää" kyllä, muistan seikkailleeni pilkkun asti baarissa, mutta tietyt kriittiset tunnit puolestaöin aamuun asti ovat
pimennon peitossa. Oli vissiin hyvää siideriä...

Jorinaa.
Sen lisäksi että ollaan oltu tämän Thaikkutiimin kanssa läheisissä yhteyksissä naamakirjan kautta, ollaan suunniteltu tapaamista koko porukan kesken.
Itse otin ensimmäisen askeleen ja matkustin britteihin tapaamaan ryhmämme euroopan vahvistuksia.
Koko viikko oli hillitöntä dokaamista ja brittiaksenttia vastaan taistelua. Täytyyhän suomalaisen näyttää mallia
miten meillä hoidetaan tämä ryyppääminen. Siinä missä pojat eivät enää jaksaneet viidentenä päivänä, minä olin liekeissä!
Ei ne vaan osaa ;)
Briteissä olin jokatapauksessa kiltisti. Siitä huolimatta että mun frendini kämppis oli niin kuumaa kamaa, etten meinannut
pysyä järjissäni kun se steppaili ympäri kämppää pelkissä boksereissa. Oli kuitenkin loistava veto pitää kundi kädenmitan
päässä, ihan vain kohteliaisuutta kaveriani kohtaan.Taidan silti toivottaa kundin tervetulleeksi tänne, jos vaikka
tyyppi haluaisi joskus nähdä Skandinaviaa ;)
Alunperin mun suunnitelmissa oli lähteä takaisin Thaikkuihin reppureissaamaan kuukaudeksi, mutta alkaa ikävästi näyttää siltä,
että lentoliput Kanadaan ovat helpommin hallussa kuin liput Bangkokiin. Rakas apinamme Kanadasta nimittäin ilmoitti ykskantaan,
että ikävöi tiimiään ja haluaisi tulla eurooppaan ensi sijassa, jos vain rahat antavat myöden.
Kelattuani yhtälön loppuun asti tulin siihen tulokseen, että seikkailu uudessa maassa elämäni parhaan lomaromanssin kanssa
ei olisi ollenkaan huono veto. Mutta täytyy katsoa mihin ratkaisuun päädyn lopulta. Eihän sitä tiedä, vaikka seuraava reissu
lämmön luvatussa maassa toisi mukanaan uusia ihania tuttavuuksia ja hienoja seikkailuja.

torstai 29. heinäkuuta 2010
Thaimaassa kuumaa...
Hyvää päivää itse kullekin. Nyt on käynyt niin, että olen ollut pari viikkoa kauniisti ja pitää varmaan kehittää jotain stooria
menneistä jutuista :)
No, se yks joka pääsi karkuun oli mun reissulla Thaikkujen ihmeellisessä maailmassa.
Stoori lyhyesti: Mulla oli tylsää. Seuraava viikko olis vapaata koulusta ja mulla ei ollu mitään suunnitelmia.
Kattelin äkkilähtöjä netistä eräs nätti torstaipäivä ja niin siinä sitten kävi että lauantain lähti lento Bangkokiin.
Hengailin siellä pari päivää yhden vanhan tuttuni kanssa, jonka olin tavannu noin kolme kertaa. Ja joka kerralla juttu päätyi
arvattaviin olosuhteisiin. Kolmannen yön jälkeen väsyin pojan seuraan ja avasin matkaoppaani satunnaisesta kohdasta.
Koh Samui näytti kauniilta ja ostin netistä sisämaan lennot Surat Thaniin, joka oli suhteellisen lähellä.
Helteisen paattiyön jälkeen päädyin kauniille saarelle, jossa löysin netissä varaamani hotellin. Melko kämyinen mesta muuten,
bungalowini vessassa asui gekko, jonka nimesin Peteksi ja jossa muurahaiset hyökkäsivät ruokasi kimppuun jos jotain erehdyit
jättämään huoneeseen. Mutta silti, rantaan oli matkaa 20 metriä ja tunnelma mitä ihanin.
Vuokrasin skootterin ja ajelin ympäri saarta onnessani. Tapasin siinä pari brasilialaista kundia baarissa yksi ilta ja
selvisi, että meillä on yhteinen määränpää - nimittän Koh Phanganin saari. Kundit olivat ihan jees, hieman tylsiä mutta
ajattelin että parempi kolmistaan kuin yksin.
Muutamien mutkien ja skootterireissujen jälkeen päädyimme kyseiselle saarelle vailla määränpäätä ja lopulta löysimme ihanan
hotellin rannalta. Maksoin huoneestani 6e yöltä, ei todellakaan paha! Mutta mutta, tästä alkoi elämäni paras seikkailu!
Käytiin hommaamassa brassikundien kanssa vähän alkulientä, kun kuultiin että juuri sinä iltana olisi puolenkuun bileet
keskellä viidakkoa. Taksikin hoituisi pienestä hinnasta hotellin puolesta. No tottakai minä olen mukana, bileet kelpaa aina!
Muutaman tequilashotin ja bissen jälkeen taksi tulikin hakemaan hotellista porukkaa ja silloin tapasin tiimin, jonka
kanssa meillä oli koko mun loppuloma aivan törkeän hauskaa :)
Olin jo aika tukevissa taksiin mennessäni ja hyvinkin sosiaalisella tuulella. Kuulin englanninkielistä jorinaa takapenkiltä
ja käännyin suvereenisti kysymään mistäs miehet ovat kotoisin. "Kanadasta" kuuluis vastaus ja siitä se juttu sitten lähti.
Seuraavat kaksi tuntia tapeltiin jääkiekosta, olihan kyseinen maa juuri voittanut olympiakultaa Suomen jäädessä pronssille.
Brassikundit hävisivät tungokseen ja seuraava aamu valkenikin omasta huoneestani - olympiavoittajakansalainen vieressäni.
Tämä elokuvastarban näköinen kundi olisi varmaankin saanut jotain muutakin seuraa niistä bileistä, mutta veikkaan
että se oli meidän persoonien törmäys joka tämän pelin lopulta saneli. Vai moniko teistä täydentää toisen lauseet ja tietää
samat vitsit ekalla tapaamisella? Aamuherääminen niiden bileiden jälkeen oli muutenkin ehkä loistavin ikinä! Tämän kundin
kaveri oli jallittanut huoneeseensa samaa sukupuolta diggaavan norjalaisen (hyi meitä skandinaaveja!) ja aamuyöllä herättiin
kun naapurin brittikundi kiroili alapäälleen. Jälkeenpäin tämä kaveri sanoi, että kiroili suihkulle joka ei toiminut, mutta
eihän me sitä uskota ;) Näistä puolenkuun bileissä tapaamistamme brittikundeista, kanukeista ja minusta tuli tämän yhden
illan jälkeen viiden hengen tiimi, joka seikkaili Phanganilla ja jatkaa vieläkin yhteydenpitoa.
Niin ja kyllä, se oli paras lomaromanssi ikinä!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)