sunnuntai 18. heinäkuuta 2010

Vkl Köpiksessä

Olinpas tässä viettämässä erästä kesäistä viikonloppuani Köpiksen kuumuudessa.
Kaikki olisi varmaan mennyt ihan kivasti jos olisin pysynyt suunnitelmassani ja
hoitanut ne normaalit rutiinit mitä turistit siellä nyt yleensäkin tekevät. Käydään vähän
tivolissa ja katsellaan kauppoja. Mutta kun ei. Paikallisessa Hard Rock Cafessa istuessani
aloin juttusille sen paikan ylisuloisen tarjoilijan kanssa. Hän sitten neuvoi mut Amager-rannalle,
jossa on kuulemma huisit bileet. Ja tämä tieto tavoittaa yleensä vain paikalliset, eikä ole mikään
turistirysä. No meikähän oli mukana asap!!!

Saavuin iltapäivällä sinne biitsille ja kävin siinä pulahtamassakin levän joukossa hikisen päivän jälkeen.
Hellettä oli kolmenkymmentä ja tuoksu kainaloissa oli astetta hirveempi :D
Jos mä tällä reissulla jotain opin, se oli se ettei tanskalaiset oo sen sosiaalisempia kuin umpimieliset suomalaisetkaan.
Yleensä yksin matkustaessa sitä tapaa aika helposti uusia ihmisiä, mutta tällä kertaa sain tovin steppailla yksin.
Toki näin jonkun kalifornialaisen naisen ja aussin kundin, joiden kanssa vedettiin jointti kimppaan.

Kun olin lähdössä metroasemalle päin kovin vittuuntuneena, mun perään huudeltiin jostain kundiporukasta.
Niillä näytti olevan tosi hyvä meninki ja jäin sitten siihen dokaamaan niitten seuraan.
Kyseessä oli joku polttariporukka ja täytyy sanoa, et hyvä porukka olikin.
Lähdettiin siitä rantsulta ensin jonkun luo kotibileisiin, siitä hetken päästä ajelemaan taksilla mitä kummallisimpiin
baareihin ympäri Köpistä. Kaikenkaikkiaan ehdin ostaa kolme olutta ylihintaan rannan tarjoilupisteestä.
Tukeva loppuhumala oli täysin näiden sankareiden ansiota.

Seuraava aamu oli kovin klassinen. Olin tietenkin jallittanut sen porukan mukavimman näköisen kundin seuraani ja lähtenyt
jatkoille hänen luokseen. Heräsin siihen kun sisko soittaa kysyäkseen olenko hengisssä vielä. Mitenniin ennalta-arvattavaa?
Eipä siinä, ihan kivahan se oli herätä paikasta x alastoman herra X viereltä tukevan päänsäryn kanssa.
Kuinka mahtavaa, että olin ottanut gepsin laukkuuni eilen. Suihku, kiitos ja näkemiin ja takaisin autolle.
¨
Harmi etten ottanut puhelinnumeroa, oli siinä sen verran näköä kundissa ettei haittaisi jos seuraavalla reissulla
päätyisin sinne taas yöksi...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti